Siirry pääsisältöön

TARJA TRYGG: Solarigrafian ihmeellinen maailma Galleria ARS Longa 14.-30.1.2022

Tieteilijä ja taiteilija Tarja Trygg on ollut 20 vuotta koukussa solarigrafiaan. 
Vastikään avattu näyttely tekee näkymättömän näkyväksi uudella tavalla.


Tarja Trygg on peruskoulutukseltaan kuvataideopettaja, pääaineena valokuvaus. Mutta tämä kaikki, solarigrafian kehittäminen ja tutkiminen, alkoi 20 vuotta sitten Puolassa Poznanin Taideakatemian kansainvälisessä työpajassa. Havaintojensa jälkeen Trygg halusi tehdä näkyväksi sen mitä emme näe: pyöritään tässä, muttei nähdä tätä - maa pyörii.


Pitkän valotuksen käyttäminen yhdessä kuvassa on aina yllättävää ja tuottaa usein odottamattomia tuloksia. Kuvaan voi vaikuttaa kameralla, reiän koolla, paikan valinnalla ja valotusajalla. Lopun hoitaa luonto.


Kuvan syntyminen on aina suuri ihme. Mitä oikeastaan tapahtuu? Kun Trygg kehittää taltioinnin puolen vuoden valotusajan jälkeen - maan pyöriminen näkyy kuvassa valojuovina. Teoksessa "Silmä" luonto on tehnyt uniikin taideteoksen. Mutta aina ei voi onnistua...


Solarigrafi-kuvissa ei näy ihmisiä, ei mitään nopeita liikkeitä. Teokseen jää jäljelle vain se, mikä on ollut paikallaan usean kuukauden valotusajan aikana.


Mutta mitä sitten tarvitaan solarigrafi-kuvan aikaansaamiseen? Tarvitaan itse valmistettu neulanreikäkamera, jonka sisällä on valoherkkää paperia. Ja tarvitaan luonnon valoa ja puoli vuotta sekä kuvauspaikka. Ja sitten kehitys ja lukemattomia peräkkäisiä onnistumisia teoksen valmistusprosessissa, jotta esteettinen elämys ja lumo saadaan vangittua.


Näyttelyssä ARS Longassa on mahdollisuus tutustua Suomessa valotettuihin teoksiin. Tarja Trygg on tehnyt koko maailmaa käsittävän kansainvälisen läpimurron solarigrafiassa. Jäämme odottamaan myös tieteellistä hatunnostoa.

Tarja Trygg on valittu Suomesta yhdeksän taiteilijan joukkoon (=29) kansainvälisen kokeellisen valokuvan festivaaleille, joka järjestetään Barcelonassa kesällä 2022. www.experimentalphotofestival.com

Haastattelu 19.1.2022 Päivi Melamies (paivi@melamies.fi)
 
Tarja Trygg
www.solargraphy.com

Galleria ARS Longa
Annankatu 12
00120 Helsinki Finland
www.arslonga.fi
puh. 040 1254000 Timo Teerikangas


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Almintalon kesä 2025 Loviisassa - yhdeksän taiteilijan yhteisnäyttely

Tämä Klaus Kopun teos kuvaa hyvin Almintalon kesänäyttelyä - paljon erilaisuutta ja kattava kokonaisuus! Jokaisen taiteilijan teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön, tilan ja paikan. Klaus Kopu, joka asuu Loimaalla, on laajasti esillä veistoksineen talon yläkerrassa. Klaus on ammattitaiteilija, kuten muutkin näyttelyn taiteilijat. Taiteilija kertoo, että hänen teoksensa edustavat elämän ja ajattelun sukulaisuutta. Maalauksissa ei ole tarinaa  eikä draaman kaarta ja ne kuvaavat vain itseään. Jutta Himonas on siuntiolainen savenvalaja, jonka teokset edustavat vankkaa kädentaidollista osaamista.  Jokainen teos sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin ja modernissa olomuodossaan ne heijastavat ajattomuutta. Santeri Tuori on opiskellut sekä valokuvausta että oikeustiedettä. Hänen teoksensa ovat omintakeisia ja rajoja rikkovia. Kaikki teokset ovat itsenäisiä teoksia, mutta taiteilijan profiili kuvastuu niistä erinomaisesti.  Oululaislähtöinen Mikko-Pekka Hyvärinen on taust...

Riitta Nelimarkka ja ryijyn nykykieli

  "Happiness allowed" on villareliefi, josta tunnistaa taiteilijan välittömästi. Ensimmäiset tekstiiliteokset hän suunnitteli jo liki 40 vuotta sitten. Silloin materiaalina oli pellava. Mutta ensimmäisen ryijynsä Riitta teki jo kansakoulussa ja lopputuloksena syntyi sommittelultaan abstrakti ryijytyyny. Nelimarkan äiti oli tekstiili-insinööri DJ ja kodin perintönä hän sai tuntemuksen tekstiileihin. Jos Riitta olisi itse ryijy, hän olisi omasta mielestään ehkä Ameeba. Historiallisen ryijykäsityksen maailmassa ryijy on yleensä suorakaide, mutta juuri teosten kehysmuotojen muuntelu onkin omaleimaista Riitan ryijyjen identiteetille. Aiheet on ammennettu usein arjen maailmasta, kuten tässä oleva ryijy: " It´s Pyjama Time´. Nelimarkka määrittelee omat ryijynsä villalla sivellyiksi maalauksiksi, jotka saattavat olla varsin villejäkin. Hän tekee nykykuvataidetta näin myös villareliefin muodossa. Jokainen teos on uniikki. Jokainen teos on kestävä, kotimainen ja luonnonkuitua. Vil...

Juha Tikanoja Itä-Helsingin Taideseurassa opettajana - kurssilaiset innoissaan!

Kun opettaja ottaa haltuunsa positiivisen asenteen, on opiskelijoilla käytössään ilmapiiri, joka tuottaa energiaa ja edistää luovaa tekemisen prosessia - vasta-alkajakin uskaltautuu mukaan. Tikanoja käyttää interaktiivista opetusmenetelmää: työskentelee samalla kun opettaa. Juhan oma innokkuus taiteen tekemiseen tarttuu kurssilla - jokainen opiskelija löytää itsestään voimavaroja ja käyttämättä jäänyttä osaamista. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli maisema. Nämä kaksi teosta ovat ensikertalaisten tekemiä. Horisontti on paikoillaan ja värit myös. Juha Tikanojan luotsaama keskiviikkoillan akryylikurssi alkoi 22.1.25 ja siihen ilmoittautui heti 10 opiskelijaa.  Itä-Helsingin Taideyhdistyksessä on 125 jäsentä ja se järjestää vuokraamisaan tiloissa Saseka-talossa Vuosaaressa sekä lukukauden mittaisia että lyhytkursseja. Tänä vuonna seuran syysnäyttely on Vuotalossa. Koska Juhan opetukseen kuuluu oma työskentely opetuksen aikana, myös palautteen antaminen ja saaminen on jatkuvaa. Opiskel...