Siirry pääsisältöön

ARTTI POHJANHEIMO ravintola LOCALE

Artti Pohjanheimo tunnetaan parhaiten muotokuvistaan, joihin hän on saanut ajattomuuden vaikutelman. Pohjanheimo on valmistunut vuonna 1974 Suomen Taideakatemian koulusta ja sanoo muotokuvamaalauksen olleen hänen korkeakoulunsa.


"Suudelma" teoksena antaa käsityksen Pohjanheimon omaperäisestä ja monipuolisesta otteesta öljyväritöissään. Teoksen tunnelma on käsinkosketeltavaa.


Martti Inhan muotokuva on vaikuttava. Kuvassa solmio on paras yksityiskohta mietittäessä maalauksen ajankohtaa. Kasvoista on vaikea päätella mallin ikää. Professorin poikana Pohjanheimo on syntynyt akateemiseen maailmaan ja se välittyy hänen muotokuvistaan.


Kirsti Pesosen muotokuva on varmasti kuin hän itse - rento ja viehättävä. Tässä maalauksessa vaatteiden vuosikymmentäkään ei ole helppo arvata


Pentti Arajärven muotokuva on tehty hiilellä ja conte-liidulla. Yksityisoppilaat ovat olleet Pohjanheimon yksi työsarka. Hän toimi piirustuksen opettajana TKK:ssa vuosina 1990-1993.


"Häät" - öljyvärimaalauksessa valot ja varjot tekevät teoksen jännittäväksi. Ravintola Localessa on esillä useita Pohjanheimon teoksia.


Mutta mitä tänään? Nyt Artti Pohjanheimo on keskittynyt värittämään litografioita, joita on myös esillä mm. ravintola Localessa Loviisassa.


                                       haastattelu 21.2.22 Päivi Melamies (paivi@melamies.fi)
                                                             kuvat Wikipedia / Melamies
                                        



                                                                Wikipedia / www.artti.fi
                                                                       ravintola Locale
                                                                   Mannerheiminkatu 2
                                                                             Loviisa

                                                                          ARS Longa
                                                             Timo Teerikangas 040-125 4000

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Almintalon kesä 2025 Loviisassa - yhdeksän taiteilijan yhteisnäyttely

Tämä Klaus Kopun teos kuvaa hyvin Almintalon kesänäyttelyä - paljon erilaisuutta ja kattava kokonaisuus! Jokaisen taiteilijan teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön, tilan ja paikan. Klaus Kopu, joka asuu Loimaalla, on laajasti esillä veistoksineen talon yläkerrassa. Klaus on ammattitaiteilija, kuten muutkin näyttelyn taiteilijat. Taiteilija kertoo, että hänen teoksensa edustavat elämän ja ajattelun sukulaisuutta. Maalauksissa ei ole tarinaa  eikä draaman kaarta ja ne kuvaavat vain itseään. Jutta Himonas on siuntiolainen savenvalaja, jonka teokset edustavat vankkaa kädentaidollista osaamista.  Jokainen teos sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin ja modernissa olomuodossaan ne heijastavat ajattomuutta. Santeri Tuori on opiskellut sekä valokuvausta että oikeustiedettä. Hänen teoksensa ovat omintakeisia ja rajoja rikkovia. Kaikki teokset ovat itsenäisiä teoksia, mutta taiteilijan profiili kuvastuu niistä erinomaisesti.  Oululaislähtöinen Mikko-Pekka Hyvärinen on taust...

Riitta Nelimarkka ja ryijyn nykykieli

  "Happiness allowed" on villareliefi, josta tunnistaa taiteilijan välittömästi. Ensimmäiset tekstiiliteokset hän suunnitteli jo liki 40 vuotta sitten. Silloin materiaalina oli pellava. Mutta ensimmäisen ryijynsä Riitta teki jo kansakoulussa ja lopputuloksena syntyi sommittelultaan abstrakti ryijytyyny. Nelimarkan äiti oli tekstiili-insinööri DJ ja kodin perintönä hän sai tuntemuksen tekstiileihin. Jos Riitta olisi itse ryijy, hän olisi omasta mielestään ehkä Ameeba. Historiallisen ryijykäsityksen maailmassa ryijy on yleensä suorakaide, mutta juuri teosten kehysmuotojen muuntelu onkin omaleimaista Riitan ryijyjen identiteetille. Aiheet on ammennettu usein arjen maailmasta, kuten tässä oleva ryijy: " It´s Pyjama Time´. Nelimarkka määrittelee omat ryijynsä villalla sivellyiksi maalauksiksi, jotka saattavat olla varsin villejäkin. Hän tekee nykykuvataidetta näin myös villareliefin muodossa. Jokainen teos on uniikki. Jokainen teos on kestävä, kotimainen ja luonnonkuitua. Vil...

Juha Tikanoja Itä-Helsingin Taideseurassa opettajana - kurssilaiset innoissaan!

Kun opettaja ottaa haltuunsa positiivisen asenteen, on opiskelijoilla käytössään ilmapiiri, joka tuottaa energiaa ja edistää luovaa tekemisen prosessia - vasta-alkajakin uskaltautuu mukaan. Tikanoja käyttää interaktiivista opetusmenetelmää: työskentelee samalla kun opettaa. Juhan oma innokkuus taiteen tekemiseen tarttuu kurssilla - jokainen opiskelija löytää itsestään voimavaroja ja käyttämättä jäänyttä osaamista. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli maisema. Nämä kaksi teosta ovat ensikertalaisten tekemiä. Horisontti on paikoillaan ja värit myös. Juha Tikanojan luotsaama keskiviikkoillan akryylikurssi alkoi 22.1.25 ja siihen ilmoittautui heti 10 opiskelijaa.  Itä-Helsingin Taideyhdistyksessä on 125 jäsentä ja se järjestää vuokraamisaan tiloissa Saseka-talossa Vuosaaressa sekä lukukauden mittaisia että lyhytkursseja. Tänä vuonna seuran syysnäyttely on Vuotalossa. Koska Juhan opetukseen kuuluu oma työskentely opetuksen aikana, myös palautteen antaminen ja saaminen on jatkuvaa. Opiskel...