Siirry pääsisältöön

Syntymäpäiväjuhlat - LEA TALVITIE 90 vuotta 8.8.2022

 



Pitkään elämään mahtuu myös pitkiä taukoja. Kansalaisopiston elävän mallin kursseilla tehdyt työt ehtivät olla rullalla vaatekomerossa parikymmentä vuotta, ennen kuin tytär Pirjo kiinnostui niistä ja päätti kehystää osan piirustuksista äidin juhlien kunniaksi. Jokainen vieras saisi viedä yhden työn mukanaan ja näin teokset alkaisivat elää omaa elämäänsä.


Yhdellä vedolla tehtyjä figureja tehdään muutamassa minuutissa hiilellä ja sitten malli vaihtaa asentoa. Aikaisempaa piirrosta ei voi muuttaa tai kumittaa. Työskentely vaatii keskittymistä ja tietysti taitoa.


Haastattelussa käy ilmi, että Lea Talvitie muistaa tarkasti mallit ja työskentelytilanteet.
Jokainen malli on tuonut oman persoonallisen lisänsä teokseen. 


Lean teoksissa on myös tunnelmaa, vaikka se ei ole piirtämisen varsinainen tarkoitus. Tässä minusta on kolme naista saunomassa ja yksi kertoo samalla kun kaksi kuuntelee. Tarina voisi olla tosi!


Ajattomuus on upeaa alastonkuvissa. Kun vielä ajattelee yogaa ja venyttelyä yleensä, antaa tämä teos jatkuvan muistutuksen siitä, miten pitäisi päivät aloittaa!


Tämä pieni piirros jää harmittamaan. Se ei olisi saanut jäädä vain luonnoksen asteelle. Täydellinen kasvo hakee nyt oikeaa omistajaa ja paikkaa ja kehystä!


Istuva nainen voisi olla saunasta tai mistä vaan. Kasvojen ilme kertoo, että siinä hän pohtii tai sitten ei. Lea Talvitien teokset antavat katsojalle ansiokkaasti mahdollisuuden tulkintaan: kuka, missä ja koska.



haastattelu 16.7.2022 Päivi Melamies
(paivi@melamies.fi)






Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Almintalon kesä 2025 Loviisassa - yhdeksän taiteilijan yhteisnäyttely

Tämä Klaus Kopun teos kuvaa hyvin Almintalon kesänäyttelyä - paljon erilaisuutta ja kattava kokonaisuus! Jokaisen taiteilijan teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön, tilan ja paikan. Klaus Kopu, joka asuu Loimaalla, on laajasti esillä veistoksineen talon yläkerrassa. Klaus on ammattitaiteilija, kuten muutkin näyttelyn taiteilijat. Taiteilija kertoo, että hänen teoksensa edustavat elämän ja ajattelun sukulaisuutta. Maalauksissa ei ole tarinaa  eikä draaman kaarta ja ne kuvaavat vain itseään. Jutta Himonas on siuntiolainen savenvalaja, jonka teokset edustavat vankkaa kädentaidollista osaamista.  Jokainen teos sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin ja modernissa olomuodossaan ne heijastavat ajattomuutta. Santeri Tuori on opiskellut sekä valokuvausta että oikeustiedettä. Hänen teoksensa ovat omintakeisia ja rajoja rikkovia. Kaikki teokset ovat itsenäisiä teoksia, mutta taiteilijan profiili kuvastuu niistä erinomaisesti.  Oululaislähtöinen Mikko-Pekka Hyvärinen on taust...

Janine Bergström - graafikko, yrittäjä ja keramiikan opettaja - taidetta ja käsityötä koko sydämellä

Janine opiskeli aluksi kuva-artesaaniksi Porvoossa ja työskenteli valmistumisen jälkeen pari kesää graafikon töissä. Tietokone ei kuitenkaan vetänyt puoleensa ja Janine hakeutui sijaiseksi päiväkotiin ja opiskeli sitten lähihoitajaksi. Kymmenen vuotta vierähti päiväkodissa ja sitten savesta löytyi se tie.... Kaikki luova tekeminen on aina ollut Janinen maailmaa. Kolmekymmppisenä hän opiskeli keramiikka-artesaaniksi ja yritystoiminta alkoi heti valmistumisen jälkeen. Hyppy oli rohkea ja sitä tuki Skapa-hanke. Ensimmäinen luomus oli nypistelytekniikalla tehty kulho, joka opetetaan edelleen kaikille, jotka tulevat LoviSaviin peruskurssille. Lovisavi sijaitsee Loviisan keskustassa Aleksanterin Kiinteistössä vanhassa konditoriatilassa. Tila itsessään on sympaattinen, mutta niin on toimintakin. Asiakas tulee sisälle hypistelemään esineitä, joista on vaikea päästää irti. Tulee mieleen toive päästä  myös itse työskentelemään saven kanssa. LoviSavi syntyi omasta tarpeesta saada työtila save...

Ann-Britt Felin-Aalto ja käsityön iloinen tekeminen

  Kun viisi vuotta sitten Teneriffalla kirpputorilla Ann-Britt ihastui rikkinäisten ja hylättyjen korujen mahdollisuuteen, käynnisti tuo hetki hänessä jotain uutta. Perinteiset käsityöt eivät kuulu  lempiharrastuksiinsa - vaatteiden tuunaus kyllä. Alkoi mielenkiintoinen prosessi ja matka uuteen seikkailuun, joka on tuonut mukanaan paitsi iloa myös uutta osaamista ja halun kehittyä edelleen.  Joka kodista löytyy rikkoontuneita tai käytöstä poistettuja koruja, jotka haluaisi säilyttää. Kun niistä tehdään taulu, siirtyy siihen samalla myös tärkeitä muistoja ja ne saavat uuden mahdollisuuden. Mutta mitä tarvitaan ja kuinka tälläisen teoksen prosessi etenee? Aluksi tarvitaan idea, tai sitten ei. Voi aloittaa siitä mitä on - kehyksestä tai koruista. Joskus joku rakas kehyskin tarvitsee uuden elämän. Sopiva taustakangas on haasteellista löytää, mutta ajan kanssa oppii tietämään, millainen materiaali sopii. Nahkaakin voi mainiosti käyttää. Joustava kangas ei käy. Kehyksissä voi o...