Marika Mustasillan näyttely Loviisassa Tullisillan Kotigalleriassa on monipuolinen kattaus hänen tuotannostaan, joskin vain pieni osa kokonaisuudesta. Hänen varsinainen innovaattorinsa on prosessimaalaaminen.
Marika käyttää runsaasti värejä ja maalaa kerroksellisesti. Hän saattaa työstää teosta päiviä, viikkoja tai kuukausia. Samalla kun näkymä tulevasta teoksesta jää hautumaan, hän keskittyy kohtaamaan ryhmiä, joille hän opettaa ja ohjaa prosessimaalaamista.
Pariskunnat ja työyhteisöt hakeutuvat Marikan ryhmiin ja yksityistunneille kokeakseen oman tunnetilansa esteettinä ilmiönä. Keskittyminen omaan prosessiin on mahdollista, kun ei tarvitse pohtia esim. tarvikkeita ja ohjauskin on vieressä.
Marika maalasi yleisön edessä 9.11.22 Turun Tuomiokirkossa muusikkoystävänsä konsertissa yleisön edessä. Jäikö teos kesken...ei jäänyt!
Mutta mitä tarkoittaa prosessimaalaaminen?
Tietysti aluksi on innovaatio ja suunnitelma. Tarvitaan myös oikea aika ja paikka ja välineet.
Kun työskentely lähtee liikkeelle, se sujuu, kunnes syystä tai toisesta tulee pysähtyminen. Seuraa arviointia, pähkäilemistä ja ja pohdintaa. Joskus työskentely alkaa alusta, useimmiten se jatkuu seuraavaan pysähdykseen ja tarkasteluun - arviointiin.
Marika Mustasilta asuu ja työskentelee Kouvolassa ja haastaa itseään uusiin tehtäviin luontevasti. Nelikymppisen naisen elämässä on jo koettua elämää, mutta myös paljon lupauksia tulevasta.
www.marikamustasilta.com
face: Marika Mustasilta Art
instagram: Marika Mustasilta
marika.mustasilta@gmail.com
puh.+358 40 509 2759
Marika Mustasillan näyttely on esillä Tullisillan Kotigalleriassa 30.1.2023 asti.
Sovi vierailuaika paivi@melamies.fi
puh. 040-5125508
Kommentit
Lähetä kommentti