Siirry pääsisältöön

Jukka Rintala Savonlinnassa



Oopperajuhlilla Savonlinnassa tapasin Jukka Rintalan Seurahuoneen myymälässä. Sain hetken aikaa - aikamoinen vilinä ympärillään. 


Rintala suunnittelee ja valmistuttaa kokonaisia interiöörejä. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu, kuten hänen suunnittelemissa vaatteissaankin. Värit ovat pääroolissa, mutta maltillisesti.


Tästä luomuksesta sen sijaan puuttuvat Rintalalle tyypilliset vahvat väri ja juuri se tekee teoksesta aistillisen. 

Herää kysymys, että syntyvätkö maalaukset ennen juhlapukuja - vai ovatko ne erillisiä illuusioita omina teoksinaan.


Kun Jukka Rintala suunnittelee juhlapuvun, hän aloittaa aina ihmisestä, puvun tulevasta kantajasta. Keskustelun ja tutustumisen aikana selviää, mitä asiakas toivoo. Puvun hahmotelma syntyy näin ensimmäisessä tapaamisessa. Rintala piirtää yksinkertaisen lyijykynäluonnoksen. Puvun väri valikoituu tarpeen tai intuition mukaan. Kankaan valinta tehdään sen jälkeen asiakkaan kanssa yhdessä.


Uniikki juhlapuku on aina osa suomalaista pukuhistoriaa. Tilauspukujen kankaat valikoituvat yleensä Rintalan omista kokoelmista. Materiaali voi olla luonnonkuitua tai tekokuitua mallista ja käyttötarkoituksesta riippuen. Ekologisuus muodostuu kestävästä ja laadukkaasta suomalaisesta työstä, myös käsityöstä. Pukuja käytetään iltapukupankin välityksellä useita kertoja mm. konserttien näyttämöillä sekä Studio Jukka Rintalan omissa näyttelyissä ja näytöksissä. Juhlapukukin voi saada näin monta kymmentä uutta elämää.


Puvun valmis vaikutelma voi olla historiallinen, mutta lähtökohta ei ole. Puvusta saattaa löytyä historiallisia elementtejä, esim. lampaanlapahihoja, fadermördare -kauluksia, barokkivaikutelmaa tai tiimalasivyötäröitä. Lähtökohta on kuitenkin aina hän, jolle puku tehdään.


Alustavan suunnittelun jälkeen Rintala muotoilee kangasta asiakkaan päälle ja tehdään mm. drapeerauksia. Näin saadaan vaikutelma tulevasta kokonaisuudesta. Rintala on mukana sovituksissa ja prosessia jatketaan, kunnes kaikki asianosaiset ovat pukuun tyytyväisiä. Erillistä kaavaa ei aina tehdä, mutta kuitenkin ompelukokeiluja. Useimmiten ensinäkymä toteutuu.

Rintala sanoo, että ajattomuus on yksi oleellinen vaatimus uniikkipuvulle. Kultainen leikkaus takaa esteettisesti varman kokonaisuuden, jonka löytyminen vaatii suunnittelijalta kykyä ja osaamista. Näyttävyyttä parannetaan asun pituudella. Laahusten käyttö lisää volyymiä ja muunneltavuutta näytöspuvuissa. Yksityiskohdat korostavat kokonaisuutta ja niitä käytetään huolellisesti.


Mutta entä Jukka Rintalan maalaukset? Onko kyse illuusiosta vai haaveesta - mitä satumaiset juhla-asut ilmentävät? Mustalle taustalle nousee herkkäviivainen linjakas tiimalasivyötäröinen, melkein käsinkosketeltavan oloinen prinsessa. Vai onko hän kuningatar?
Maalaukset ja puvut rakentavat kahta eri maailmaa. Pukuja käytetään ja maalaukset tuottavat esteettisen elämyksen. Puku tehdään aina tietylle henkilölle, mutta maalaus sopii kenelle vaan jos siihen mieltyy ja haluaa sen osaksi omaa visuaalista ympäristöään. Jokainen maalauskin on uniikkituote - kahta samanlaista ei ole. 



Haastattelu 23.11.2021 Päivi Melamies (paivi@melamies.fi)

Kuvat ARS Longan näyttelystä Elämän juhla 9.11.21 - 6.1.22

Studio Jukka Rintala 
Fredrikinkatu 26 
00120 Helsinki Finland
puh 040 541 1293


Ilmestynyt 8.3.2022
Ulla-Maija Paavilainen

                                                                   














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Almintalon kesä 2025 Loviisassa - yhdeksän taiteilijan yhteisnäyttely

Tämä Klaus Kopun teos kuvaa hyvin Almintalon kesänäyttelyä - paljon erilaisuutta ja kattava kokonaisuus! Jokaisen taiteilijan teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön, tilan ja paikan. Klaus Kopu, joka asuu Loimaalla, on laajasti esillä veistoksineen talon yläkerrassa. Klaus on ammattitaiteilija, kuten muutkin näyttelyn taiteilijat. Taiteilija kertoo, että hänen teoksensa edustavat elämän ja ajattelun sukulaisuutta. Maalauksissa ei ole tarinaa  eikä draaman kaarta ja ne kuvaavat vain itseään. Jutta Himonas on siuntiolainen savenvalaja, jonka teokset edustavat vankkaa kädentaidollista osaamista.  Jokainen teos sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin ja modernissa olomuodossaan ne heijastavat ajattomuutta. Santeri Tuori on opiskellut sekä valokuvausta että oikeustiedettä. Hänen teoksensa ovat omintakeisia ja rajoja rikkovia. Kaikki teokset ovat itsenäisiä teoksia, mutta taiteilijan profiili kuvastuu niistä erinomaisesti.  Oululaislähtöinen Mikko-Pekka Hyvärinen on taust...

Riitta Nelimarkka ja ryijyn nykykieli

  "Happiness allowed" on villareliefi, josta tunnistaa taiteilijan välittömästi. Ensimmäiset tekstiiliteokset hän suunnitteli jo liki 40 vuotta sitten. Silloin materiaalina oli pellava. Mutta ensimmäisen ryijynsä Riitta teki jo kansakoulussa ja lopputuloksena syntyi sommittelultaan abstrakti ryijytyyny. Nelimarkan äiti oli tekstiili-insinööri DJ ja kodin perintönä hän sai tuntemuksen tekstiileihin. Jos Riitta olisi itse ryijy, hän olisi omasta mielestään ehkä Ameeba. Historiallisen ryijykäsityksen maailmassa ryijy on yleensä suorakaide, mutta juuri teosten kehysmuotojen muuntelu onkin omaleimaista Riitan ryijyjen identiteetille. Aiheet on ammennettu usein arjen maailmasta, kuten tässä oleva ryijy: " It´s Pyjama Time´. Nelimarkka määrittelee omat ryijynsä villalla sivellyiksi maalauksiksi, jotka saattavat olla varsin villejäkin. Hän tekee nykykuvataidetta näin myös villareliefin muodossa. Jokainen teos on uniikki. Jokainen teos on kestävä, kotimainen ja luonnonkuitua. Vil...

Juha Tikanoja Itä-Helsingin Taideseurassa opettajana - kurssilaiset innoissaan!

Kun opettaja ottaa haltuunsa positiivisen asenteen, on opiskelijoilla käytössään ilmapiiri, joka tuottaa energiaa ja edistää luovaa tekemisen prosessia - vasta-alkajakin uskaltautuu mukaan. Tikanoja käyttää interaktiivista opetusmenetelmää: työskentelee samalla kun opettaa. Juhan oma innokkuus taiteen tekemiseen tarttuu kurssilla - jokainen opiskelija löytää itsestään voimavaroja ja käyttämättä jäänyttä osaamista. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli maisema. Nämä kaksi teosta ovat ensikertalaisten tekemiä. Horisontti on paikoillaan ja värit myös. Juha Tikanojan luotsaama keskiviikkoillan akryylikurssi alkoi 22.1.25 ja siihen ilmoittautui heti 10 opiskelijaa.  Itä-Helsingin Taideyhdistyksessä on 125 jäsentä ja se järjestää vuokraamisaan tiloissa Saseka-talossa Vuosaaressa sekä lukukauden mittaisia että lyhytkursseja. Tänä vuonna seuran syysnäyttely on Vuotalossa. Koska Juhan opetukseen kuuluu oma työskentely opetuksen aikana, myös palautteen antaminen ja saaminen on jatkuvaa. Opiskel...