Siirry pääsisältöön

Sofia Zida Galleria ARS Longa KÄÄNNEKOHTA 2.3.22-20.3.22

Kuvataiteilija ja muusikko Sofia Zida on monilahjakkuus, mutta myös ahkera tekijä. Suomalais -meksikolainen temperamentti välittyy positiivisena energiana.


Näyttely galleria ARS Longassa oli erityinen. Jokaisen teoksen takana on joku ihminen ja hänen tarinansa oman elämänsä käännekohdasta. Taiteilija on kutsunut tähän kokonaisuuteen ennestään tuttuja ystäviä sekä heitä, joiden tarinan hän haluaa kuulla ja maalata - mielenkiintoisia ihmisiä kaikki.


Tarina, henkilön lempivärit sekä tunnelma rakentavat kokonaisuutta, jotka Sofia on työstänyt  akryylimaaleilla isoille valkoisille pohjille. Työhuoneessa Roihupellossa vallitsee hallittu järjestys ja  useampia teoksia on aina keskellä prosessia odottamassa jatkumoa seuraavalle siveltimen vedolle, sopivalle hetkelle ja fiilikselle.


Keskeneräisyys Sofian töissä on mielenkiintoista. Lopputulosta ei voi ennakoida, onnistuminen ei ole koskaan varmaa. Mutta näyttelyn avajaiset ARS Longassa olivat 1.3 ja silloin kaikki oli valmista.


Tämä valmis teos on tekijänsä näköinen. Mutta millainen on tarina sen takana? Jokaisesta prosessissa mukana olevasta henkilöstä Sofia on ottanut mustavalkokuvan näyttelyyn, joka heijastaa pysähtynyttä olotilaa, käännekohtaa.


Sofia on itseoppinut taiteen tekijä, joka on valinnut monen esiintymisen, voiton ja kokemuksen kautta sekä kuvataiteen että musiikin elämäntyökseen. Oma käännekohta omassa elämässä on tuonut rauhaa ja seesteisyyttä arkeen: jos haasteita tulee, ne otetaan vastaan. Sofia viihtyy hyvin myös itsensä kanssa ja elämä on hyvää, kun 10-vuotiaan pojan kanssa on riittävästi yhteistä aikaa.


Turkoosi on Sofian oma väri, mutta hänen värien maailmaansa mahtuvat kaikki värit. Maalaaminen on impulsiivistä, vaikka elämä arjessa on aikataulutettua. Haastattelusta ystävänpäivänä hän siirtyy vauhdilla studiolle musiikin tekoon. Saan kuula tulevan päivän työstämisestä näyte-erän ja alan jammata mukana. Jään odottamaan lisää musiikkia ja tilauksia, joita varmasti näyttely tuottaa. Jokaisella ihmisellä on käännekohtia elämässään - mikä parempi muisto siitä kuin teos omalla seinällä.

haastattelu 14.2.22 Päivi Melamies (paivi@melamies.fi)



Sofia Zida
www.lasida.fi
@sofiasida
Wikipedia
puh 044-5795795


Galleria ARS Longa
Annankatu 12
00120 Helsinki Finland
www.arslonga.fi
Timo Teerikangas 040-125 4000


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Almintalon kesä 2025 Loviisassa - yhdeksän taiteilijan yhteisnäyttely

Tämä Klaus Kopun teos kuvaa hyvin Almintalon kesänäyttelyä - paljon erilaisuutta ja kattava kokonaisuus! Jokaisen taiteilijan teokset ovat saaneet arvoisensa ympäristön, tilan ja paikan. Klaus Kopu, joka asuu Loimaalla, on laajasti esillä veistoksineen talon yläkerrassa. Klaus on ammattitaiteilija, kuten muutkin näyttelyn taiteilijat. Taiteilija kertoo, että hänen teoksensa edustavat elämän ja ajattelun sukulaisuutta. Maalauksissa ei ole tarinaa  eikä draaman kaarta ja ne kuvaavat vain itseään. Jutta Himonas on siuntiolainen savenvalaja, jonka teokset edustavat vankkaa kädentaidollista osaamista.  Jokainen teos sopii sekä kotiin että julkisiin tiloihin ja modernissa olomuodossaan ne heijastavat ajattomuutta. Santeri Tuori on opiskellut sekä valokuvausta että oikeustiedettä. Hänen teoksensa ovat omintakeisia ja rajoja rikkovia. Kaikki teokset ovat itsenäisiä teoksia, mutta taiteilijan profiili kuvastuu niistä erinomaisesti.  Oululaislähtöinen Mikko-Pekka Hyvärinen on taust...

Ann-Britt Felin-Aalto ja käsityön iloinen tekeminen

  Kun viisi vuotta sitten Teneriffalla kirpputorilla Ann-Britt ihastui rikkinäisten ja hylättyjen korujen mahdollisuuteen, käynnisti tuo hetki hänessä jotain uutta. Perinteiset käsityöt eivät kuulu  lempiharrastuksiinsa - vaatteiden tuunaus kyllä. Alkoi mielenkiintoinen prosessi ja matka uuteen seikkailuun, joka on tuonut mukanaan paitsi iloa myös uutta osaamista ja halun kehittyä edelleen.  Joka kodista löytyy rikkoontuneita tai käytöstä poistettuja koruja, jotka haluaisi säilyttää. Kun niistä tehdään taulu, siirtyy siihen samalla myös tärkeitä muistoja ja ne saavat uuden mahdollisuuden. Mutta mitä tarvitaan ja kuinka tälläisen teoksen prosessi etenee? Aluksi tarvitaan idea, tai sitten ei. Voi aloittaa siitä mitä on - kehyksestä tai koruista. Joskus joku rakas kehyskin tarvitsee uuden elämän. Sopiva taustakangas on haasteellista löytää, mutta ajan kanssa oppii tietämään, millainen materiaali sopii. Nahkaakin voi mainiosti käyttää. Joustava kangas ei käy. Kehyksissä voi o...

Janine Bergström - graafikko, yrittäjä ja keramiikan opettaja - taidetta ja käsityötä koko sydämellä

Janine opiskeli aluksi kuva-artesaaniksi Porvoossa ja työskenteli valmistumisen jälkeen pari kesää graafikon töissä. Tietokone ei kuitenkaan vetänyt puoleensa ja Janine hakeutui sijaiseksi päiväkotiin ja opiskeli sitten lähihoitajaksi. Kymmenen vuotta vierähti päiväkodissa ja sitten savesta löytyi se tie.... Kaikki luova tekeminen on aina ollut Janinen maailmaa. Kolmekymmppisenä hän opiskeli keramiikka-artesaaniksi ja yritystoiminta alkoi heti valmistumisen jälkeen. Hyppy oli rohkea ja sitä tuki Skapa-hanke. Ensimmäinen luomus oli nypistelytekniikalla tehty kulho, joka opetetaan edelleen kaikille, jotka tulevat LoviSaviin peruskurssille. Lovisavi sijaitsee Loviisan keskustassa Aleksanterin Kiinteistössä vanhassa konditoriatilassa. Tila itsessään on sympaattinen, mutta niin on toimintakin. Asiakas tulee sisälle hypistelemään esineitä, joista on vaikea päästää irti. Tulee mieleen toive päästä  myös itse työskentelemään saven kanssa. LoviSavi syntyi omasta tarpeesta saada työtila save...